maanantai 19. joulukuuta 2011

Kolo

Kesällä Fredrikinkadulla aloittanut ravintola Kolo on jälleen erinomainen osoitus nuorten ravintola-alan yrittäjien osaamisesta. Pieni, noin 25-paikkainen ravintola tuntuu keränneen pelkkää kiitosta maistuvasta ruoastaan, rennosta palvelustaan sekä edullisista hinnoistaan.

Keittiön tervehdyksestä lähtien annokset olivat loistavia. Blinien kanssa tarjoiltu muikunmäti oli ensiluokkaista, ja sitä oli riittävästi. Vihersimpukoiden Rockefeller-kuorrutus oli erinomainen, ja pääruoissa taso vain parani. Erityisesti kotimainen hirven ulkofile ilahdutti listalla ja hurmasi lautasella. Tarjoilijan suosittelemat juomat täydensivät hienosti annoksia. Menun ainoa epätäydellisyys löytyi crème brûléestä, joka olisi hyytynyt vähemmälläkin kananmunalla. Tarte Tatin sen sijaan oli mainio jälkiruoka.

Kolon ruokalista vaihtuu viikoittain, ja kotimaisia herkkuja on hienosti tarjolla. Kolmen ruokalajin menun saa vapaasti valita päivän vaihtoehdoista 45 euron hintaan. Toistaiseksi ravintola Kolo on pitänyt melko matalaa profiilia, ja pöydän on saanut parin viikon päähän jopa lauantaille. Sana erinomaisesta ravintolasta leviää nopeasti, joten alkuvuodelle varauksia on jo paljon. Kolon herkkuja voi käydä testaamassa kuitenkin myös lounaalla, joka on erinomainen ja kohtuuhintainen.

torstai 15. joulukuuta 2011

Blini

Helsinki on saanut mainion lisän pikaruokatarjontaansa. Sturenkadulla aloittanut Blini tarjoaa Venäjältä tuttuja blinejä, eli ohuita ranskalaisia crêpejä muistuttavia vehnälettuja suolaisen (3-6€) tai makean (2-3€) täytteen kera. Yksi suolainen blini riittää tyydyttämään nälän, ja ainakin kinkku-juustotäyte ja sieni-perunatäyte olivat hyviä. Lisäksi listalla on pelmenejä ja muutamia muita venäläisiä herkkuja.

Blinissä on ehdottomasti aitoa venäläisen blinikuppilan tunnelmaa. Täytevalikoima on Pietarin blinikioskeista tuttu, joskin hieman suppeampi. Juomistakin löytyy venäläinen makea kotikalja kvas, marjajuoma mors sekä Venäjällä tärkeä ruokajuoma tee. Annokset tulevat pöytään yksitellen sitä mukaa kuin ne valmistuvat, kuten Venäjällä yleensä. Henkilökuntakin puhuu lähinnä venäjää.

Kahdeksan aikaan arki-iltana Blini ei ollut mikään pikaruokala, sillä tupa oli täynnä ja annoksia joutui odottamaan melko kauan. Palvelu oli hieman kaoottista mutta erittäin ystävällistä, ja annokset löysivät lopulta perille. Blini sijaitsee valitettavasti hieman syrjässä, mutta siellä kannattaa ehdottomasti pistäytyä. Blinejä saa aina iltakymmeneen asti.

torstai 8. joulukuuta 2011

Vapiano

Saksalainen pikaruokaketju Vapiano on majoittunut Rautatientorin tuntumaan. Vapiano tarjoaa italialaista ruokaa, pääosin pizzaa ja pastaa, itsepalveluperiaatteella. Ostokset ladataan käynnin alussa saatavalle kortille ja ruoat sekä juomat tilataan ja haetaan tiskiltä. Vaikka palveluperiaate on pitkälti pikaruokaketjuista tuttu, miljöö on huomattavasti McDonald’sia viihtyisämpi ja ruoka parempaa. Silti Vapiano vie Helsingin ravintolakulttuuria väärään suuntaan, sillä itsepalvelua täällä on harrastettu aivan riittävästi. Myös keskinkertaista pizzaa ja pastaa löytyy muualtakin, joten Vapianon vahvuus on lähinnä sijainti ydinkeskustassa, jossa hyviä ravintolavaihtoehtoja on vähän.