maanantai 31. lokakuuta 2011

Putte's Bar & Pizza

Helsingistä on edelleen vaikea löytää kelvollista pizzaa. Helsingin Sanomien kehujen jälkeen Kalevankadulle avatussa Putte's Bar & Pizzassa on siis pakko käydä.

Tila on kolkko, erityisesti alkuillasta, kun ravintola on lähes tyhjä. Pizzalista on lyhyt ja pizzat yksinkertaisia, ja hyvä niin, sillä hyvistä raaka-aineista tehtyyn pizzaan ei tarvitse laittaa valtavaa täytearsenaalia. Pizzat tarjoillaan pienen raastesalaatin kera, ja ruokalistalla on kevyempää ruokaa kaipaaville myös muutama salaattivaihtoehto.

Puten pizzat eivät sorru ainakaan tyypillisimpään virheeseen, sillä pohjassa on riittävästi suolaa. Kun lisäksi tomaattikastike ja mozzarella ovat maukkaita ja basilika tuoretta, ainakin margherita maistuu. Italialaisen pizzan tyyliin muissakin Puten pizzoissa täytettä on maltillisesti, juuri niin kuin kuuluukin. Puten pizzat ovat siis Helsingin parhaimmistoa, mihin ei tietenkään vaadita ihmeitä, ainoastaan hyvät raaka-aineet. Samalla Putte's nousee myös baariruokaa tarjoavien paikkojen kärkeen, sillä harvasta baarista saa näin laadukasta ruokaa oluen kylkeen.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Fishmarket

Ravintoloiden erikoisviikot antavat hyvän mahdollisuuden tilata jotain vähän tavallisuudesta poikkeavaa. Nyt Fishmarket ja Kämp tarjoavat parin viikon ajan ostereita ja hummereita erikoishintaan.

Fishmarketin grillattu hummerinpuolikas oli hintansa väärti, sillä hummeri oli maukasta ja grillauksen maku tuli hienosti esiin. Kuorrutettu hummeri ei ollut yhtä onnistunut, mutta maistui kyllä. Hummerit tarjoillaan yksinkertaisesti valkosipulimajoneesin kera, ja tarjoukseen sisältyy lasillinen Grüner veltliner -valkoviiniä. Sinänsä tunnelmallinen ja viihtyisä Fishmarket oli kuitenkin ehkä väärä valinta, sillä Kämpin talviterassi Esplanadilla näyttää vieläkin houkuttelevammalta.