keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Herman

Turkulainen ravintola Herman löytyy usein kärkisijoilta, kun Helsingin ulkopuolisia ravintoloita pannaan paremmuusjärjestykseen.

Vaikka logossa edelleen kummittelee sana panimoravintola, ei omia oluita ole pantu enää sen jälkeen, kun panimomestari jäi eläkkeelle. Sen sijaan laadukas klassinen ruoka on edelleen Hermanin tunnusmerkki.

Ruokalistan runkona on useita perinteikkäitä annoksia, mutta tylsä se ei silti ole. Ranskalaisia klassikoita piristetään onnistuneesti pääosin skandinaavisilla vivahteilla. Sisustuksessa klassisuutta ei ole onnistuttu yhtä menestyksekkäästi ilmentämään, sillä se näyttää ennemmin hieman aikansa eläneeltä. Herman sijaitsee vanhassa purjetehtaassa Aurajoen rannassa, ja sitä tunnelmaa voisi sisustuksessa hyödyntää enemmän. Palvelu on sujuvaa ja hinta kohdallaan.

Turku ei ole hullumpi ravintolakaupunki, sillä Hermanin lisäksi kehuja ovat saaneet ainakin Mami, Sergio's ja Smör, joissa kaikissa voi herkutella myös omalla rahalla.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Rivoletto

Hyvän pizzan valmistaminen ei ole vaikeaa: ohut pohja, laadukkaat täytteet ja kuuma uuni riittävät. Siitä huolimatta Helsingin pizzatarjonnasta tuntuvat puuttuvan juuri tällaiset pizzat. Tarjolla on vain kahdeksan euron lättyjä kolhoissa kaakelikopeissa tai vähän paremmista raaka-aineista tehtyjä, jo enemmän pizzaa muistuttavia annoksia ravintolamaisemmissa ympäristöissä.

Ravintola Rivolin kyljessä toimiva trattoria Rivoletto tarjoaa niitä parempia pizzoja. Pohja on ohut ja rapea, muttei erityisen maukas. Täytteet ovat laadultaan kohtuullisia, mutta eivät huippuja. Esimerkiksi mozzarella ei ollut puhvelinmaidosta tehtyä. Suurin pettymys oli kuitenkin tomaattikastike, joka ei tuonut pizzaan täyteläisyyttä vaan maistui hieman pistävältä.

Rivoletton pizzat ovat kuitenkin hintansa arvoisia siksi, että 11 eurolla pizzansa saa nauttia ravintolassa pöytään tarjoiltuna. Palvelu tosin on suomalaiseen tapaan varsin vaihtelevaa, tyypillisimmin melko huonoa. Pizzan lisäksi Rivoletto tarjoaa kattavan listan italialaisista ravintoloista tuttuja annoksia. Ainakin viikonloppuisin paikka tuntuu olevan suosittu, mutta vaativan pizzanystävän nälkää se ei tyydytä.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Ateljé Finne

Kolmisen vuotta Arkadiankadulla toiminut Ateljé Finne on monin tavoin tunnistettava paikka. Salihenkilökunnan runko tuntuu pysyneen samana koko ravintolan eliniän, entisen ateljeen tunnelma on hienosti esillä ja myös annoksissa on vahva oma tyyli. Vain illallisaikaan auki oleva ravintola on sen verran suosittu, että pöytä kannattaa varata hyvissä ajoin.

Ytimekäs menu tarjoaa perinteitä ja kekseliäisyyttä sopivassa suhteessa. Lokakuiselta ruokalistalta poimittu simpukkapata oli onnistunut alkuruoka kylmillä syyssäillä. Sen sijaan ylikypsä palvikinkku oli ulkonäöltään jo liian karu, vaikka maut olivatkin kohdallaan. Finnen huippuja ovat mainiot kasvisruoat sekä pitkään kypsytetyt liharuoat. Jos possunkylkirulla löytyy listalta, sitä ei kannata ohittaa. Myös lakritsipaahtovanukas on paikan klassikko hyvästä syystä.

Kolmen ruokalajin menu maksaa Finnessä 39 euroa ja maistuu taatusti. Finnen sisarravintola Kuurna tarjoaa vastaavaa laatua Kruununhaassa.